keskiviikko, 21. marraskuu 2007

Sopu tuli onneksi!

Tehy ja KT saivat sovun aikaiseksi. Sopimus on pitkä, mutta sillä on turvattu korotukset myös pitkälle aikavälille. Se on hyvä, koska yhteiskunnan tilasta emme tiedä mitään, kun ajattelemme kahden vuoden päähän. Hyvä näin!

Kuitenkin tulevana lastentarhanopettajana katseeni osuu nyt OAJ:hin. He munasivat koko jutun. Lastentarhanopettajat eivät olisi lähteneet sopimukseen mukaan, mutta enemmistö päätti toisin. Nyt vuonna 2010 Lastentarhanopettajat saavat keskimäärin 200 euroa vähemmän kuin lähihoitaja ja 500 euroa vähemmän kuin sairaanhoitaja. Uskomatonta, että olemme näin syvässä palkkakuopassa. OAJ:n  mielestä tässä ei ole mitään omituista ja he eivät halua vaikuttaa asiaan mitenkään. Nyt mielestäni vakava kysymys Lastentarhanopettajaliitolle, olemmeko oikeassa paikassa? Pitäisikö mennä sinne, missä meitä arvostettaisiin ja puolia pidettäisiin? Missä on meidän paikkamme, niin sitä en osaa vielä sanoa.

Pulinoilta ei olla säästytty. Tänään pääministeri Vanhanen on aukaissut sanaisen arkkunsa ja kertonut Tehyn olevan vastuuntunnoton. Viestiin sisältyi myöskin, että jokainen yksittäinen irtisanoutunut hoitaja olisi ollut vastuussa omasta puolestaan potilas vahingoista. Oudoksun tätä lausuntoa. Ensinnäkin työtuomioistuin hyväksyi sen, että sairaanhoitopiirit laittoivat paikat hakuun ja jokainen irtisanoutunut sai irtisanoutumiskirjeen. Jos työnantaja käyttäytyy noin, niin eikö työntekijälle jää mitään oikeuksia.

Todellisuus on kuitenkin nyt se, että seuraavan neljän vuoden aikana eläköityy 25 000 hoitoalan ammattilaista ja pelkona on se, että näitä paikkoja ei saada täytetyksi. Nyt toivoa on uuden palkkauksen myötä. Kuitenkin käyttääkseni Vanhasen logiikkaa: Uskallatko Sari sairaanhoitaja eläköityä, kun potilasturvallisuushan siitä kärsisi? Meidän pitää nyt todellisuus ottaa huomioon ja alkaa miettiä tulevaisuuteen ratkaisuja.

tiistai, 13. marraskuu 2007

Nyt riittää!

Olen otsikoinut tämän kertaisen kirjoitukseni toveri Sirpa Puhakan vaalilauseella. Mitta on nyt täysi. Näin iltamyöhäsellä luin Helsingin Sanomien verkkolehteä. Siellä valtiovarainministerimme Jyrki Katainen ilmoittaa, että tuloveron kevennyksiä jatketaan.

Olenko minä tyhmä vai enkö osaa matematiikkaa. Tässä ollaan koko syksy jankutettu, että ei ole varaa ja ei ole rahaa, mutta millä ilveellä sitä tulee riittämään tuloverojen kevennykseen? Haluaisin tähän selkeän vastauksen. Itse ymmärrän sen verran, että valtion talous perustuu samaan logiikkaan kuin oma talouteni, summaan ja erotukseen. Käsitykseni mukaan summa on nyt ollut niin pieni, että siitä ei ole voitu erottaa sairaanhoitajien vaatimaa palkkaa.

Mielestäni tämä menee jo irvailun puolelle ja Suomen porvarihallitus haluaa alistaa hoitajia oikein olan takaa.

Minua hävettää, että meillä on tuollainen hallitus ja toivottavasti hävettää niitäkin, jotka äänestivät sen paikoilleen.

Hyvät ihmiset nyt pitää nousta vastarintaan! Tulkaa 15.11.2007 eduskuntatalon eteen klo 15.00 mielenosoitukseen pakkolakia vastaan! Mukana on joukko kansalaisaktiiveja, sairaanhoitajia, kätilöitä!

Osattaisiin edes verottaa!

Tuomas Urho

sunnuntai, 11. marraskuu 2007

Porvarihallitukselle

Hyvät ystävät!

Hallitus on valinnut puolensa valmisteilla olevalla pakkolailla. Sairaanhoitajan ollessa työtaistelussa hänen on mentävä töihin ja kaikki pyörii kuten ennenkin. Töihin pakotetut hoitajat vain joutuvat tekemään kahta kauheammin töitä, kun tekijöitä on rajallinen määrä. Hallitus on sanonut, että työtaistelu on järjestöjen välinen asia ja he eivät aio siihen puuttua. Kun ns. kutsumus ei riittänyt, niin se pistetään nyt riittämään. Mielenkiintoista on, että tuleeko poliisit hakemaan hoitajia kotoa töihin. Aikaisemmin töihin menemättä jättämisestä on seurannut irtisanoutuminen, mutta nyt kun ihminen on irtisanoutunut töistä hänet viedään sinne lainvoimalla takaisin.

Hallitus olisi voinut valita toisinkin. He olisivat voineet tehdä vuosisadan oikeudenmukaisuuden ja antaneet rahaa tilanteen ratkaisemiseksi. Tätä ei haluta tehdä, koska kyseessä olisi hallituksen mielestä epäoikeudenmukaisuus. Kuitenkin hallituksen mielestä on oikeudenmukaista, että koulutettu hoitohenkilökunta tekee töitä alipalkattuina.

Arvoisa porvarihallitus. Hävetkää! Teillä ei ole minkäänlaista selkärankaa, eikä halua ratkaista asioita vaaditulla tavalla. Olette valmiit tekemään kaiken mahdollisen, jotta suomalainen sairaanhoitaja ei saisi ansaittua palkkaa. Teidänhän päätavoite on, että 141-tukea pystytään maksamaan, kuten ilmaisitte taannoin. Olette valmiit neuvottelemaan asiasta ympäri Eurooppaa, mutta sairaanhoitajat ovat teille vain pelkkää paskaa, jonka voi talikoida pois!

Tuomas Urho
sairaanhoitajan poika

perjantai, 9. marraskuu 2007

Jäähyväiset aseille


Jäähyväiset aseille joihin uskottiin
Jäähyväiset aseille joilla synnit sovitettiin
Jäähyväiset aseille joilla elämää suojellaan
Jäähyväiset aseille joilla elämä tuhotaan

tiistai, 30. lokakuu 2007

HYY:n edustajistovaalit

Tervehdys kaikille.

Tiedätte varmastikin, että HYY:n edustajiston vaalit ovat käynnissä. Tänään sain kuulla että viime vaaleissa ainoastaan sata tiedekuntalaistamme äänesti, vaikka meitä kuitenkin on kolmisentuhatta.  Toinen huomionarvoinen asia on, ettei viime kerralla tullut valituksi lastentarhaopettajien edustajaa. Mielestäni molemmat asiat pitää korjata.

Miksi äänestää vaaleissa?

Maksamme jokainen HYY:lle jäsenmaksua, ja nimenomaan edustajisto on ratkaisevassa osassa siinä, miten jäsenmaksut kanavoituvat takaisin opiskelijoille. On siis merkityksellistä, millainen aines näistä asioista on päättämässä. Lastentarhanopettajaopiskelijat tarvitsevat oman edustajansa. Tässä kohtaa kannattaa pohtia yhteiskunnallisesti laajempaa kysymystä: elämme kovien arvojen aikoja, jolloin lastentarhanopettajan työ ei saa yhteiskunnalta ansaitsemaansa arvostusta. Siksi meidän pitää aloittaa oman profiilimme nostaminen jo opiskelijaelämässä.

Miten äänestämme?

Äänestyspäivät ovat 6. - 7.11. klo 10.00 - 18.00 ja lähin äänestyspaikkamme on Oppimiskeskus Minerva. Muita äänestyspaikkoja voit katsoa osoitteesta http://www.hyy.helsinki.fi/suomi/254/. Ennakkoäänestys on alkanut jo tänään 30.10. ja jatkuu huomenna klo 10 - 16. Lähin ennakkoäänestyspaikkamme on Porthania.

Tuomas Urho 797

Itse olen myös ehdolla Sitoutumattoman vasemmiston listoilta ja numeroni on 797. Olen ensisijaisesti edustamassa siellä lastentarhanopettajaopiskelijoita. Tulen ajamaan voimakkaasti

 

* jäsenmaksut kanavoituvat entistä tehokkaammin opiskelijoille

* HYY lisää sellaisia palveluita, joita me opiskelijat tarvitsemme

* opetuksen pitää olla vieläkin tasokkaampaa

* opintotuen korotusten vaatiminen on edelleen ajankohtaista.

Lastentarhanopettajaopiskelijoita on muitakin ehdolla. Katso vaalimainoksia ja tutustu ehdokkaisiin osoitteessa http://www.edustajistovaalit.fi/.

 

 

Terveisin,

Tuomas Urho